Pekka Hetta Totuuksien etsijä. Hieman liianki suoraan asiat kertova kirjoittaja.

Kaikki blogit puheenaiheesta Yhdenvertaisuus

Tuhansien vesien maa - vaan ei tuhansille

Suomi on tunnetusti maa tuhatjärvinen; kymmenen, kymmenen virran maa. Eivätkä nämä runomittaiset kuvaukset ole vielä lähelläkään totuutta: Suomessa kun on yli 180 000 järveä ja pitkiä jokiakin on yli 600, muista vesistöistä tai meristä puhumattakaan. Etenkin näin kesäisin ne tuovat meille valtavasti iloa. Luontoharrastukset veden parissa eivät kuitenkaan ole yhdenvertaisesti kaikkien saatavilla.

Päivi Räsänen on suvaitsevainen, minä en

Kansanedustaja ja KD:n entinen puheenjohtaja Päivi Räsänen totesi eilen blogissaan, että “Pride-tapahtuman ympärille luotu suvaitsevaisuuden mielikuva on suuri harha”. Harvoin olen hänen kanssaan samaa mieltä. Nimittäin se on juuri Räsäsen kaltaiset ihmiset, jotka kuvittelevat edelleen olevansa asemassa, jossa toisia vain suvaitaan eikä aidosti pidetä yhdenvertaisina.

Syrjintä ei ole kristillistä vakaumusta

Pori Jazzin ex-toimitusjohtaja Aki Ruotsala on saanut tuekseen monia, jotka hämmästelevät miten joku voi saada potkut mielipiteidensä vuoksi. Pureutumatta sen syvemmin itse kohuun tai irtisanomiseen, haluan kuitenkin sanoa erittäin vahvan eriävän mielipiteeni: Homoudesta eheytyminen ei edusta kristillistä vakaumusta.

Yhteiskunnan yhdenvertaisuustestaus

Tämä on helppoa, kun tekstissä puhutaan esimerkiksi tytöistä, vaihdetaan etsi ja korvaa toiminnolla kaikki tyttöihin viittaavat sanat poikiin viittaviin sanoihin, ja luetaan teksti seuraavana päivänä uudestaan. Jos kaikki on seuraavanakin päivänä ihan normaalia, tasa-arvoisuus lienee kunnossa. Saman voi tehdä vaihatamalla miehen naiseksi, yhden kulttuurin edustajan joksikin toiseksi, puolueen, uskonnon, kansanryhmän, valtion jne. 

Naisille tulossa pakollinen asepalvelus

Puolustusministeri Niinistö on väärällä linjalla. Hän on ehdottanut, että naisten mahdollisuus vapaaehtoiseen asepalvelukseen poistettaisiin ainakin vuoden ajaksi. Ajatus on hölmönä tyrmätty. Onko Niinistö on siis hölmö kun tuollaista rohkenee ehdottaa?

Niinistö ei ole hölmö. Hänen ulostulonsa takana lieneekin ajatus yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta. Kaikki naiset pitääkin velvoittaa osallistumaan maanpuolustukseen.

Naisten velvoittaminen osallistumaan maanpuolustukseen parantaa myös työllisyyttä.

Yhdenvertaisuus ei ole valmis

"Kirkonkellojen soittaminen 49 kertaa kestää noin 5 minuuttia. Tiedän tämän, koska viime kuussa poikani Christopher, hänen poikaystävänsä Juan ja 47 muuta murhattiin yökerholla Orlandossa."

Näillä sanoilla Christine Leinonen aloitti puheensa Yhdysvaltain Demokraattien puoluekokouksessa 2016. Hänen poikansa menehtyi Pulse-yökerhossa tapahtuneessa iskussa. Isku suunnattiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan.

Yhdenkin kerran vertaisesti

Viime viikkoina on tullut julkisuuteen useampi tapaus, jossa romaniväestöön kuuluvat henkilöt eivät ole saaneet palvelua etnisen taustansa vuoksi.

Etninen tausta ja eritoten romanitausta on ollut esteenä yhdenvertaiselle kohtelulle vuosikymmeniä Suomessa eli siinä ei valitettavasti ole mitään ihmeellistä. Erikoisia näistä viime aikojen tapauksista tulee siksi, että ne ovat ylittäneet laajasti uutiskynnyksen ja keskustelu aiheesta käy vilkkaana, etenkin sosiaalisessa mediassa.

Tehdään seurakuntavaaleista äänestys homoparien kirkollisen vihkimisen puolesta

On tosiasia, etteivät monet koe seurakuntavaaleja itselleen läheiseksi eikä tärkeäksi. Siksi ne on helppo sivuuttaa ja jättää kokonaan huomioimatta. Kirkolliskokouksen torjuva suhtautuminen samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen osoittaa, ettei syksyn vaaleja kannata automaattisesti sivuuttaa. Vaikka vaaleilla ei ehkä olisikaan itselle suurta henkilökohtaista merkitystä, niin tuloksella voi olla lähimmäisillesi ja kanssaihmisillesi suurtakin suurempi merkitys.

 

Syrjintä, "Toimituksen poiminnat" - ja minä?

Ahaa - taas "PÖLLÖ JUHANI" kirjoittaa samasta aiheesta. Totta - niin kirjoitan. Markku Huusko pitää käsitykseni mukaan blogiaan yksityishenkilönä. Hänen kirjoituksiaan ei voi verrata esim. kolumneihin. Mikä mielenkiintoisinta, niin minunkaan kirjoituksiani ei voi rinnastaa mihinkään - ei edes mielipiteisiin. Tai toki voi, ja pitääkin. Kirjoitukseni, kuten tämäkin, on pelkästään mielipide (käsitys) ja kaukana totuudesta(?).?

Oikeusministeriön tiedotteita - sateenkaarisanasto

Vuoden 2015 alusta voimaan tulleiden  uudistetun tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain myötä sateenkaaripositiivisuus on tullut entistä näkyvämmäksi osaksi suomalaista arkea ja yhteiskunnan virallista eetosta - molemmat lait sisältävät viranomaisia, työnantajia ja tavaroiden ja palveluiden velvoittavia säädöksiä ennaltaehkäistä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvaa syrjintää ja edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä