Pekka Hetta Totuuksien etsijä. Hieman liianki suoraan asiat kertova kirjoittaja.

Kaikki blogit puheenaiheesta Jutta Urpilainen

Mihin kaikkiin takuutuksiin Jutta Urpilainen kirjoittaisi komissaarina nimensä?

SDP julkisti 4.6 ehdokkaansa Suomen EU-komissaariksi. Moni varmaan hieraisi silmiään, kun selvisi, että ehdokkaana on Jutta Urpilainen, joka ei ollut ehdokkaana europarlamenttivaaleissa. Samaan aikaan SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne totesi toivovansa Suomelle mahdollisimman painavaa salkkua. Kaikki katastrofin ainekset ovat siis olemassa.

Jutta Urpilaisesta tulee Suomen seuraava komissaari tai ulkoministeri

Uuden hallituksen ministeriarvuuttelu on kovasti käynnissä. Listan saamme ihan pian. Myös Suomen uuden komissaarin nimeä on arvuuteltu. Tuleva pääministeri Antti Rinne on nyt paljon vartijana nimityksiä jaettaessa. Komissaariksi tulee Rinteen ilmoittamana nainen. Jutta Urpilaista ja Miapetra Kumpula-Natria on arvuuteltu.

SDP:n turvallisuuspolitiikan muutostyöryhmä - Tuomiojan vai Urpilaisen linja?

SDP on uudistamassa puolueen ulko- ja turvallisuuspoliittisia tavoitteita vuoden 2019 eduskuntavaaleihin. Kyseessä on SDP:n hallitusohjelmatavoitteet.

Puoleen ulko- ja turvallisuuspoliittista uudistamista varten on perustettu työryhmä, jonka jäseniä ovat tässä vaiheessa tiedettyinä kansanedustaja Erkki Tuomioja ja kansanedustaja Jutta Urpilainen ryhmän puheenjohtajina. Keitä muita työryhmään kuuluu tiettävästi puheenjohtaja Antti Rinteen ohella, ei SDP ole suostunut tarkentamaan - ei ainakaan minulle jopa painostaen kysyttäessä.

Jutta lonksuttelee turhaan hallitusovia

Jutta Urpilainen on tänään avannut hallitusovien lonksuttelun, mutta ilmesesti turhaan. Hallitukseen on jonossa tulijoita aina, mutta nyt näyttää pahasti siltä, että Jutta lonksuttelee ovia aivan turhaan.

Seuraava hallitus ei demareita kaipaa. Kokoomus vihreät ja keskusta valitsevat mahdollisesti rkp:n mukaan, ihan vain persujen  ja sinisen tulevaisuuden kiusaksi. Myös krisut voivat nousta hallitukseen jota johtaa yksi ja ainoa Orpo.

Urpilaisen kieltäydyttyä SDP:llä on ongelma

Viime kuukausien pyynnöt ja vetoomukset eivät auttaneet, Jutta Urpilaisen sanoessa tänään kiitos ei SDP:n presidenttiehdokkuudelle. Pitkään odotettu ilmoitus ei ollut odotuksenmukainen mutta Jutta Urpilaisen näkökulmasta katsottuna hyvin ymmärrettävä.

Verovälttelyn kitkeminen SSS-hallituksen kärkihankkeeksi!

# Jos ja kun Suomen valtio kaipaa lisää tuloja, olisi vihdoinkin syytä ottaa suuria rahoja sieltä missä niitä todella on. Tarkoitan tietysti veroparatiiseja, joihin suuryritykset ovat lurjustelleet voittojaan ei vain kottikärryillä vaan suorastaan rekka-autoilla ja osittain EU-tarkastusten läpi keplotellen.  EU:han on sellainen unioni, että siellä on jopa jäsenmaina veroparatiisivaltioita. Tästä olisi tehtävä nopeasti loppu.

Kuka pystyy haastamaan presidentti Niinistön 2018?

Seuraavat presidentinvaalit käydään 2018 ja keskustelu potentiaalisista ehdokkaista käy vilkkaana. Yleisradion tänään julkaiseman presidenttikyselyn perusteella nykyinen presidentti Sauli Niinistö on suorastaan murskaavan ylivoimainen, mikäli hän päättää pyrkiä toiselle kaudelle. Vastanneista peräti 45 prosenttia tukee Niinistön uudelleenvalintaa, prosenttiluvut ovat hyvin samanlaiset kuin Tarja Halosella ennen vuoden 2006 presidentinvaaleja.

Pakolla ei saada mitään hyvää aikaiseksi

Edellisten Kataisen-Urpilaisen ja Stubbin-Rinteen hallitusten aikana ja erityisesti ministeri Henna Virkkusen johdolla Suomessa runnottiin kuntaliitoksia kaikin mahdollisin keinoin. Lopputulos oli silti hallitusten kannalta nollan luokkaa. Kuntien kannalta lopputulos meni jopa reippaasti miinuksen puolelle.

Aloitetuista selvityksistä vain muutama johti jonkinlaiseen käytännön lopputulokseen. Siis vähemmän kuin aikaisempina vuosina, jolloin ylhäältä ohjailua ja pakottamista ei ollut.

Talousnobelisti Krugman: "Suomen talousongelmat eeppinen katastrofi"

Taloustieteen Nobel-palkinnon voittanut Paul Krugman listasi Suomen vahvuuksia: maa on Euroopan mallikansalainen, sillä on rehellinen hallitus, vakaa rahatalous ja vahva luottoluokitus, mikä tarkoittaa halpaa rahaa markkinoilta. 

Princetonin ylipiston kansantaloustieteen professori kuitenkin muistuttaa myös todella kylmäävistä tosiasioista. Suomi on ollut kahdeksan vuotta lamassa. Sinä aikana bruttokansantuote on romahtanut 10 prosenttia, eikä talouskriisi osoita talttumisen merkkejä. 

SDP ja Antti Rinne pesevät kasvojaan

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja SDP pesevät kasvojaan riitelevässä puolueesta. Vaalien jälkeen Antti Rinne pyysi Jutta Urpilaiselta, ettei hän haluaisi SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan paikkaa lupaamalla Urpilaiselle ministerin paikan, jos SDP olisi hallituksessa. Ei ollut! Sitten Urpilainen olisi halunnut paikan pankkivaltuustosta. Rinne esti sen menemällä itse sille paikalle.  Nyt hän ilmoittaa, ettei hänen aikansa riitä tehtävän hoitoon.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä