Pekka Hetta Totuuksien etsijä. Hieman liianki suoraan asiat kertova kirjoittaja.

Optimismi

Sähköautojen pimeä puoli...

Nyt, kun lähes jokainen suomalainen sai aamu-uutisissa (ja varmaankin tämän päivän iltauutisissa) kuunnella Sitran ja McKinseyn ilosanomaa, lienee tarpeen mainita muutamista dokumenteista. Suomen tuleviin 800 000:siin sähköautoihin liittyyy nimittäin myös valtavia ongelmia, etenkin muualla....Saksan ja englannin taitoiset saavat oheisista linkeistä jo sellaisenaan paljon irti, mutta hartaasti toivon, että nämä esitetään lähiaikoina myös Suomen televisiossa tai vaikkapa aamu-uutisissa:

"Trump saapuu Moskovaan"

Monille Trumpin voitto oli suuri yllätys. Minulle se oli korkeintaan pieni yllätys. Esimerkiksi kun tuntemani politiikassa vaikuttanut eilen kirjoitti voittopuhetta jossa Hillary Clinton oli oletettu voittaja, muistutin että aamulla pahassa mielessä voi olla tarpeen muistaa että jos pitää puheen niin sen on syytä olla rakentava. Tässä mielessä minulla on tavallaan asiasta aika vähän sanottavaa. (Rakentavasta puheenollen, minun maailmanlopun bunkkerini...)

Penseitä

Blaise Pascal kirjoitti, vanhoilla päivillään, teoksen "Pensées" ("Mietteitä"). Oli vuosi 1670. Teos oli kaikkea muuta kuin jumalatodistuskeskeinen. Pascal sen sijaan korosti että Jumalan etsiminen oli välttämätöntä ja merkitsi jokaiselle jotain.

Nyt olisi toivotalkoille tilausta

Muistan kokoomuksella olleen vaalikampanjoissaan teemana vuonna 2008 toivotalkoot. Tuolloin ei vielä näyttänyt menevän ihan näin huonosti. Tällä hetkellä Suomi elää jonkinmoisessa lamaannuksen tilassa. Hyviä uutisia maamme tilanteesta saa etsiä mediasta kissojen ja koirien kanssa. Kansasta ja mediasta on tullut suorastaan addiktoituneita epätoivoon ja huonoihin uutisiin. Talous sakkaa, työttömyys kasvaa, syrjäytyneisyys lisääntyy, Venäjä uhittelee, Kreikka vajoaa, ääriliikkeet nostavat päätään.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä