Pekka Hetta Totuuksien etsijä. Hieman liianki suoraan asiat kertova kirjoittaja.

Kaikki blogit puheenaiheesta Alistaminen

Miksi suomenkielisestä koulutusohjelmasta osa täytyy suorittaa englanniksi?

Mikä ilmiö tämä on, että suomenkielisen tutkinnon suorittamiseen vaaditaan kuitenkin englannin todella korkeatasoista hallintaa? Esimerkiksi optikoksi kouluttautuva joutuu suorittamaan 30 opintopistettä englanniksi! Röntgenhoitajaksi kouluttautuvaa simputetaan samalla tavalla.

Optometristi (AMK):       https://opintopolku.fi/app/#!/korkeakoulu/1.2.246.562.17.13111199744

On jotain mätää Suomessa?

 

Kirjoitin tämän vuonna 2016, eli hieman yli kaksi vuotta sitten. Onko mitään muuttunut tästä? Ei ole, eikä varmaankaan muutu ihan lähiaikoina. Ainakaan romanien kanssa. Euroopan ihmisoikeus tuomioistuin (EIT) on ratkaissut eräässä tapauksessa, että työnantajalla on  laillista tietyissä rajoissa irtisanoa uskonnolliseen vaatekappaleeseen sonnustautunut työntekijä.

Kunniaväkivalta ja pakkoavioliitot Suomessa - nyt vasta?

Joukkotiedotusvälineiden merkillepanosta päätellen Suomen maaperällä on vasta nyt huomioitu kunniaväkivallanteot sekä pakkoavioliitot ja näin ollen ne on saatettu yleiseen tietoisuuteen.

Eroon alistumisesta

Ihmisten suussa kulkevat usein sanat alistaja ja alistava. Näitä alistavia alistajia sitten yhdessä vihataan ja heidän edesottamuksistaan löydetään vain kaikki huonot puolet, jotka koituvat omalle kohdalle tappioksi. Kuitenkaan alistaja ei yksin määrittele alistujaa - ei edes suurimmalta osin. Alistajaa ei ole ilman alistumista.

Perhehelvetit ja ihmissuhteissa sietämisen rajat

Parisuhteiden elinkaari määrittyy sen mukaan, kuinka paljon jompikumpi osapuoli on valmis sietämään alistamista, nöyryytystä ja lastensa eriarvoistamista.

Usein vakavasta persoonallisuushäiriöstä kärsivän puoliso on ollut tietoinen, että häntä ja lapsiin kohdistuvaa julmuutta on tuskallista sietää, mutta puolison hetkittäinen paluu ns. normaaliin, eli tekojensa ja käytöksensä seuraamusten hyvittely, saa hänet vakuuttumaan, että onhan hän kuitenkin ihan hyvä ihminen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä