Pekka Hetta Totuuksien etsijä. Hieman liianki suoraan asiat kertova kirjoittaja.

Sdp,vihreät,vasemmisto ja rkp leikkasivat viimeksi vallassa ollessaan kansalta.

  • Sdp,vihreät,vasemmisto ja rkp leikkasivat viimeksi vallassa ollessaan kansalta.
  • Sdp,vihreät,vasemmisto ja rkp leikkasivat viimeksi vallassa ollessaan kansalta.

Kataisen hallitus teki paljon puhutut leikkaukset vuosille 2015-2018.

 Media ei ota esimerkkejä aikaisemmasta vihervasemmistopohjaisesta hallituksesta ja varsinkin nykyisen hallituksen kannattajat välttelevät puhetta heidän leikkauslistoistaan vuodelta 2014.

Kun esität faktaa, että Sipilän hallitus ei ollutkaan esimerkiksi lapsilisäleikkausten alullepanija eikä myöskään eläkeläiset kärsineet, niin Sipilän hallituksen haukkujat hiljenevät täysin. En kyllä puolustele Sipilän hupi hallitustakaan.

Myös Rinne hiljeni puheenjohtajatentissä, kun tätä asiaa yritettiin tuoda ilmi. Se olisi murentanut demarien kannatusta entisestään.

Jutta Urpilainen ja Antti Rinne toimivat valtiovarainministereinä 2011-2015 hallituksissa. Jutta Urpilainen allekirjoitti kaikki nämä leikkaukset tai uudet säädökset huhtikuussa 2014. Tässä listaus mistä päätettiin leikata tai kyykyttää:

Lapsiperheiltä

-Lapsilisistä

-Kodinhoidon tukea

-Yksityisen hoidon tukea

Työttömiltä

-Peruspäivärahaa

-Ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa

-Omaehtoisen koulutuksen kulukorvausta

Eläkeläisiltä

-Kansaneläkettä

-Takuueläkettä 2018 vuoteen saakka

-Asumistukea

-Rintamalisää

Opiskelijat

-Opintorahan osuus opintotuesta pienenee radikaalisti

Palkansaajat

-Verotus kiristyi

Korkovähennykset

-Asuntolainojen korkovähennysoikeus 50 prosenttiin

Sairastaminen

-Lääkekorvauksille vuosittainen omavastuu 18 vuotta täyttäneille

 

Lisäksi:

Kreikkapaketteja monien miljardien edestä täysin hukkaan.

Tuloerot nousivat.

Harmaan talouden rikokset nousivat, hanke epäonnistui täysin.

Polttoaineveroa korotettiin ja kuntien valtionosuuksia leikattiin, kuten indeksiin sidottuja etuuksia.

Kuntien perusplveluihin mittavat leikkaukset.

Kiinteistöverot kiristyivät ja perintö- ja lahjaveroon korotuksia.

Taksien autoveroalennuksista luovutaan.

Energiaveron kiristys.

Arvonlisäveron korotukset.

Työmatkakustannusten omavastuuosuus 750€.

Lopuksi vietiin vielä loppuun asti perusturvan leikkaukset.

Voimmeko siis olla nyt levollisilla mielin, kun ensin meidät verotetaan hengiltä ja hallituskauden lopussa voi olla taas edessä epäonnistuneen hallitusohjelman johdosta kauheat leikkauslistat.

Koska tiedän, että tätä totuutta aletaan vasemmiston ja vihreiden puolelta puolustelemaan niin kerrotaan nyt heti se asia pois, eli kumpikin erosivat hallituksesta. Kumpikin olivat silti tekemässä tätä listaa. Vasemmisto erosi viikkoa ennen julkistamista. He eivät hyväksyneet indeksikorotuksien poistoa. Muu olisi mennyt läpi.

Vihreät erosi myöhemmin syksyllä ja syy oli ydinvoimassa. Jokohan vihreät tajuavat puhtaan ja tehokkaan energian päälle?

Tätä leikkauslistaa saisi jakaa vähän isommallekin yleisölle.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän MiikaKautto kuva
Miika Kautto

Hallitukset voivat tehdä ainoastaan budjettikausia koskevia päätöksiä, sekä lisätalousarvion yhteydessä vaalikauden alussa voimassa olevaan budjettiin. Kataisen hallituksen (lopussa Stubbin) viimeinen budjetti oli vuodelle 2016, sen jälkeiseen aikaan heillä ei ollut valtaa. Sipilän hallitus otti kaikki ppätökset nimiinsä vuodesta 2017 lähtien

Käyttäjän MiikaKautto kuva
Miika Kautto

Vasemmistoliitto sekä Vihreät jättvä hallituksen vuoden 2014 aikana

Käyttäjän pekkahetta1 kuva
Pekka Hetta

Niin jättivät, mutta olivat tekemässä listaa kuten kirjoitin jo blogissa.

Käyttäjän pekkahetta1 kuva
Pekka Hetta

Noi leikkaukset oli budjetoitu vuosille 2015-2018 jo vuonna 2014 Urpilaisen allekirjoittamana.

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Jokainen hallitus joutuu leikkaamaan.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Nii joutuu! se on fakta, mutta mistä leikkaa, ja mitä lupailee ennen vaaleja! Se on eri asia se!

Sen takia äänestin PS, tiesin mistä he tulisivat leikkamaan!

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Täällä euroalueen reunalla meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin pikkuhiljaa murentaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota. Kiitellään vain euron vakautta ja taivutaan vähitellen liittovaltion Lapiksi.

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Mikä puolue Sipilän hallituksessa oli Kokoomuksen ja Keskustan mukana alusta asti leikkaamassa ja jonka puheenjohtaja vielä kesäkuussa 2017 olisi sitoutunut hallitusohjelmaan?

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Ja hyvä että sitoutui, nimittäin leikata pitää! PS ei ole missään vaiheessa sanonut ettei leikattaisi jne..

Kuten muuan vasemmanlaidan puolueet!

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Jutta Urpilainn (SDP) lupasi vaalilupauksenaa vaalikauden aikana 100 000 uutta työpaikkaa. Mitä tapahtui? Vuoden kuluttua lupauksesta oli tullut 27 000 työtöntä lisää ja 23 000 eläköityvää enemmän.

Nyt demareiden linja työllisyystavoitteissa jatkuu. Nyt on pelissä 60 000 uutta työpaikkaa.

Vaikea on rasti, kun seuraa tilastoja: Vuonna 2018 työeläkkeelle siirtyi yhteensä 69 000 henkilöä. Heistä vanhuuseläkkeelle jäi 49 000 henkilöä ja työkyvyttömyyselökkeelle 20 000 henkilöä.

Hallituskauden aikan työeläkkeelle siirtyy n.200 000 henkilöä ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyy 80 000 tuhatta henkilöä.

Käyttäjän pietarituominen kuva
Pietari Tuominen

Mikä on se syy, miksi jokainen hallitus joutuu leikkaamaan ja vastaavasti lisäämään veroja?

Miten paljon julkinen sektori on viimeisen 50:n tai 100:n vuoden aikana kasvanut ja miksi?

Veronmaksajien tilaston mukaan julkinen sektori käytti vuonna 1990 rahaa noin 12 miljardia euroa ja nyt rahaa kuluu yli 120 miljardia. Vastaavasti veroja on pitänyt korottaa ja lainaa ottaa lisää.

Milloin julkisen sektorin täysin hallitsematon kasvu oikein pysähtyy? Mihin vedetään raja? Miksei mikään poliittinen puolue ole innostunut karsimaan julkisen sektorin kokoa?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset